Joulukuun, neljännen kvartaalin ja koko tilikauden 2019 avainluvut on nyt julkistettu

Joulukuun avainluvut

Joulukuussa kokonaismyynti nousi hieman loka-marraskuun tasolta. Tämä on joulukuulle tyypillistä ja näin tapahtui myös joulukuussa 2018.

Joulukuussa liikevaihto oli n. 2,33 miljoonaa euroa. Joulukuun liikevoitto kasvoi hieman loka-marraskuun liikevoitosta ollen 1,61 miljoonaa euroa. Käyttökateprosentti oli 69,15 %.
Yhtiön myyntisaamiset 31.12.2019 oli n. 56,61 miljoonaa euroa.

Viimeisen vuosineljänneksen avainluvut

Vuoden viimeinen neljännes ajoittui kokonaisuudessaan 1.9.2019 voimaan tulleen korkokattolain alaiseen aikaan. Vuosineljänneksen liikevaihto oli 6,67 miljoonaa euroa (Q4/2018 5,69 miljoonaa euroa, kasvua 17,2 %) ja liikevoitto 4,71 miljoonaa euroa (Q4/2018 3,48 miljoonaa euroa, kasvua 35,3 %).

Korkokattolain vaikutus näkyy aiemmin tiedotetun mukaisesti selkeimmin liikevaihdossa, mikä laski vuoden 2019 aiemmista neljänneksistä. Korkokaton vaikutus yhtiön kannattavuuteen sen sijään jäi vähäiseksi. Q4/2019 olikin liikevoitolla mitattuna yhtiön koko historian toiseksi paras neljännesvuosi.

Vuosi 2019

Päättynyt tilikausi oli selkeästi yhtiön historian paras. Liikevaihto oli liki 29 miljoonaa euroa (kasvua vuodesta 2018 43,5 %) ja liikevoitto oli liki 18 miljoonaa euroa (kasvua vuodesta 2018 55,2 %). Yhtiön oma pääoma 31.12.2019 oli n. 60 miljoonaa euroa, mistä etuoikeutettujen osakkeiden osuus oli n. 43,7 miljoonaa euroa.

“Kovaa pääomaa (hard equity)”, eli omaa pääomaa ilman etuoikeutettuja osakkeita oli n. 16,3 miljoonaa euroa. Yhtiön omavaraisuusaste oli 95 % ja ilman etuoikeutettuja osakkeitakin rahoitusyhtiöille erinomainen 26 %.

Aiempien vuosien tapaan julkaisemme tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen heti niiden valmistuttua.

Vuodesta 2020

Vuoden 2020 keskeisin teema tulee olemaan koronavirus ja sen vaikutus yhtiön toimintaan. Kaikkia vaikutuksia on mahdotonta ennakoida ja luotonmyöntökriteerejä joudutaankin arvioimaan uudelleen viikoittain. Olemme varautuneet siihen, että seuraavien kuukausien aikana yhtiön lyhytaikaisen luottotuotteen kysyntään tulee hetkellinen piikki ja vastaavasti luottojen takaisinmaksuaikoja on tapauskohtaisesti tarpeen pidentää.

Kysynnän huomattavalla kasvulla on luonnollisesti myönteinen vaikutus yhtiön liikevaihtoon ja tulokseen. Samanaikaisesti kysynnän kasvu yhdistettynä pidentyviin takaisinmaksuaikoihin tulee rasittamaan yhtiön kassaa. Yhtiönä tehtävänämme on yleisesti ja varsinkin tällä hetkellä tarjota nopeaa rahoitusta sitä tarvitseville vanhoille ja uusille asiakkaille, kunhan luotonmyönnön kriteerit täyttyvät.

Lopuksi

Tuloslaskelma ja tase, sekä muut raportit ovat nähtävissä osinkotuottoa.fi -palvelussa osoitteessa https://www.osinkotuottoa.fi/tietoa-sijoittajalle/avainluvut-ja-raportit/.

en_USEN
Scroll to Top